Joutilaat merenkävijät pökäsi tukka putkella redarin tykö tinkimään ja sopimaan likviitistä. Ku puumerkit oli töherretty pestauskirijaan, sjömanni sai fyyrynottorahhaa kympin tai pari. Herne rupes janottaan ja piti päästä kalijaryypylle. Perheelliset anto redarille valtakirijan, jolla vaimo sai nostaa osan tienesteistä Raahesa.

Jokkaisen merimiehen hääty kuulua merimieshuoneeseen ja maksaa pestausrahhaa. Näillä rahhoilla tuettiin vanahoja merimiehiä, leskiä ja orpoja. Ennen vuotta 1873 miehet sittoutu 4-6 vuojeksi palavelukseen. Vuojen 1873 jäläkeen vaajittiin enintään kahen vuojen kontrahti. Karkaamisesta rangastiin. Enskertalaiset joutu vannoon merimiesvalan raatihuoneesa.

Besättninki paatin mukkaan

Raahen kauppalaivasto oli suurimmillaan 59 seelipaattia vuonna 1869 ja niitten kantavuus nousi yhteensä 14.166 lästiin (1 lästi = 1,85 rekisteritonnia). Eipä tartte ihimetellä, jos sillon oli viiski paattia sammaan aikaan mönsträttävänä.

Kuunarin besättninkiin kuulu kaheksan merimiestä, prikisä tarvittiin tusinan verran työntekijöitä mutta ison parkkilaivan ja fregatin herneenottoon sai harpata parikymmentäki sjömannia.

Kapteeni evusti paatin omistajia. Se möi lastin määrähaminasa ja hommas uuven lastin tilalle, raportoi varustajalle sekä piti akuraatisti rätinkiä tulloista ja mennoista. Huonosa savotasa ei kapteeninkaan tilipussi palijo karsunu. Sille nimittäin kuulu tietty kaplaaki rahtitulloista. Kapteenilla oli papin ja lääkärin valtuuvet aavalla merellä.

Perämies eli styyrmanni oli kapteenin lähin hanslankari. Jos kapteenille kävi kalapaten, joutu perämies ottaan laivan vastuulleen. Se johti toista elikkä paapuurin vahtia ja ilimotti suuntimat ruorimiehelle. Haminasa se valavo lastausta.

Timperi elikkä laivakirvesmies nikkaroi vauriot kuntoon ja piti huolta, että laiva pysy tiiviinä. Puulaivat valskasi aina jonku verran ja vettä hääty pumpata joskus koko reissun ajan. Puosun virkana oli huolehtia, että laivan tavarat, köyvet, seelit ja muut kamppeet oli aina timangisa kunnosa.

Ruorisa ja purijeitten kimpusa ahersi vuorollaan matruuseja ja lätmatruuseja, jokkoli seelannu jo monet reissut. Purijeisa rimpuillesa hääty muistaa, etton otettava kiinni toisella käjellä ennenku löysää toisen käjen. Merimiestaitoja oppimaan pestattiin jummanneja eli ensi reissun poikia.

Lisäksi miehistöön kuulu konstapuli, kokki, stuertti ja joukon jatkona keskenkasvunen kajuutpoika, joka oli ylleensä iältään vähä toisella kymmenellä.

Jokkaisella oli oma takitilleen määrätty arpeeti laivasa ja tekemistä piisas alavariinsa. Säännöllisesti hääty lokata, siis mitata kulukunoppeus. Matalikoisa piti luojata, siis tutkia meren syvvyyttä ja pohojan laatua. Paattia hääty kuurata ja tervata yhtäperrää.

Vahti ylös! Friivahti alas!

Seelipaatti oli pitkillä matkolla merimiehen kortteeri ja työpaikka. Kapteeni ja perämies asu omisa hytteisä ja niilloli lisäksi käytösä yhteinen oleskeluhuone eli salonki. Kokki, timperi ja konstapuli asu samasa hytisä. Muu miehistö olleili skanssisa keskilaivalla. Seinillä oli kahesa kerroksesa joka miehelle oma sänky eli koija.

Sjömannit puurti urakkaansa kuuvesa vahtivuorosa. Puolet miehistöstä oli aina vahisa nelijä tiimaa kerrallaan vuorokauven ympäri. Viikosta viikkoon. Kuukauvesta kuukauteen. Huki vaihtu, ku vahin johtaja kailotti, että vahti ylös ja friivahti alas.

Luppoaikana miehet skriivas preivejä kottiin tai akantekeleelle. Jokku jaamaili kirijoja tai pänttäs päähän ruottia ja engelskaa. Jokku opetteli lukkeenki laivalla. Jokku näperteli laivojen pienoismalleja tahi kynnysmattoja.

Merimies oli sitä retevämpi, mitä usiamman reissun soli seelannu ja sitä tyyriimpi mitä kauempana soli käyny. Kerranki kaks vanahaa sjömannia kehua retosti reissuillaan: Erikkilä oli käyny aina Valapparaisosa asti, mutta Burmanpa oli käyny sielä ja vielä Monttuviitesäki, josta Erikkilä ei tienny höykäsen pölläystä.

Tönkkösuolattua lihhaa

Sapuskasa eijjollu kehumista, jos vertaa evväitä nykysiin eineksiin. Aamiaiseksi kello 8.00 lotastiin puurua, leipää ja pöönävelliä. Päivällisellä kello 12.00 popsittiin hernekeittua ja lihakeittua vuoropäivinä. Kello 18.00 illallisella apattiin sammaa soppaa ku päivällisellä. Päällystö naposteli pikkusen parempia sapuskoita ku miehistö.

Lihat javoteltiin sattumanvarasesti: joku miehistä seiso selin kokkiin ja kokki kysy, että kenelle tämä lihaköntti kuuluu. Muuten ois tullu päkkärä. Lauvantaina jokkainen sai viikon leipäannoksen sekä voin ja sokerin, mutta ne tahto loppua jo keskiviikkoon mennesä.

Leivistä ja engelskapisketteistä kurkisteli joskus keltasia toukkia. Russakat ja lutteet viihty kahavipannusa. Vitamiinilatinkina porukka ryysti puoli jumprua (1 jumpru = 8,174 cl) sitruunamehua päiväsä. Kiinalaiset vilijeli laivoilla inkivääriä, ku se piti keripukin loitolla.

Tuoretta sapuskaa oli tarijolla aina, ku sjömannit pysty pyyvystään kilipikonnia, haikaloja, delfiinejä, vallaita tai pyöriäisiä. Hain selekärangasta sai näperreltyä hienon kävelykepin. Syltpatan elikkä kilipparin kuori oli källi suveniiri ja niitä roikkuki monen sjömannin kotimökin porstuan katosa.

Tervaa vietiin, suolaa tuotiin

Ku paatti lähti Raahesta, nii lastina oli monasti tervaa, potaskaa tai puutavaraa, joskus voitaki. Voi ja terva meni enimmäkseen Tukholmaan. Puutavaran määränpäänä oli joku Englannin satamista: Lontoo, Bristol, Newcastle tai Liverpool. Sielä paattiin lastattiin uus lasti. Kivihiilestä ei kukkaan tykänny, mutta jossei muuta ollu tarijolla nii seki kelepas. Puutavara oli haluttua lastia. Uuven lastin kans paatti seelas Ameriikaan, Intiaan, Kiinaan, Havanaan, Konstantinopoliin, millon mihinki.

Laivan oma miehistö lastas ja purki paatit. Siinä souvisa sai porukka raahata selekä vääränä lankkuja tahi vilijasäkkejä yhesä maasa laivaan ja toisesa maasa ulos laivasta. Jos kapteeni ei onnistunu hommaamaan rahtia, nii paatin hääty siirtyä seuraavaan haminaan paarlastisa.

Raahelainen paatti seelas haminasta haminaan lastaten ja lossaten vuositolokulla yhtäkyytiä ennenku laivanvarustaja määräs sen takasi kotihaminaan. Usiasti tuomisina oli suolalasti.

Tuliaisina sjömannit haalas Raaheen kaikenmaaliman tilipehööriä ja kaukomaitten kummallisuuksia: möhkäkaloja, sahahain- ja krokotiilinpäitä, kilipikonnia, kookospähkinöitä, maissintähkiä, Haitin tupakkaa, sokeriruokua, villien ruohohammeita, asseita, nokkakapuloita ja viuhkoja. Posliiniesineet oli kans suosittuja tuliaisia ja tottakai huivit ja tyykit.

Kotihaminaan rantautuvien sjömannien muijat pysytteli kotosalla. Ranneille ei passannu näyttää surua miehen lähtöpäivänä. Yhtä hyvin piti hillitä tunteet, ku mies tuli takasi. Kottiin palanneille merimiehille ruukattiin antaa kolomen päivän juomarauha.

Mojovat mimmit ja kopsakat akat

Ku perheenpää seelas merillä vuositolokulla, nii huusholleeraus ja sikiöitten kasvatus jäi hälläpolliisin kontolle. Jos mies pysy kotimaan laivasa, nii vaimo sai nostaa täälä osan palakasta. Mutta auta armias, jos mies oli höynätty ulukolaiseen laivaan tai kuollu, nii eipä ollu emännällä muuta konstia pesueen elatukseen, ku keksiä ihtelle tienestihommia. Eijjollu tyrkyllä eläkkeitä eikä toimeentulotukia.

Kävelykierroksen näytelmäsä pupliiki sai tutustua Sofia Jussilaan, joka ahersi seelinompelijana 50 vuotta. Se ompeli ammatikseen purijeita. Eipä siinä joutanu joutenpäiten kelekkarehtaan, ku työaika oli aamuviijestä iltakaheksaan Työ oli rankkaa.

- Kyllä siinoli käjet ja hartiat rappiolla, ku päivän oli ommellu, näytelmän seelimaakari voivotteli. Palakka oli pieni mutta vähänenki tienesti oli tälle niinku monelle muullekki raahelaisperheelle tosi tarpeeseen.

Lähteet: Eero Sovelius-Sovion esitelmä 28.4.2004, Samuli Paulaharju: Wanha Raahe, Kai Snellman: Purjelaivoilla isoisäni matkassa, Raahen tienoon historia II, Kristiina Mutka: Juttu Raahen Joulu -lehdessä, Tarinoita, historiaa ja pukuloistoa Vanhassa Raahessa -esite, Esko Viirret: Avojalakasen akkuna

Juttu on julkaistu Raahen Joulu -lehdessä v. 2007.

Lisää tietoa merimiesten elämästä seuraavissa jutuissa:

1. Merimiesjuttuja
2. Kapteeni Himanka
3. Kapteeni Leufstadius
4. Purjeet ylös ja merelle!